Oireet alkavat

Mitä psoriaasi on?

Psoriaasi on monimuotoinen ihon ja nivelten tulehdustauti. Psoriaasi on immunologinen eli kehon vastustuskykyyn liittyvä sairaus, ja sitä esiintyy usein suvuittain. Se voi oireilla eri henkilöillä eri tavoin. Psoriaasi on krooninen sairaus, josta ei voi parantua. Hoitojen avulla psoriaasi voidaan parhaimmillaan saada lähes oireettomaksi.

Psoriaasia sairastavilla voi olla iho- tai niveloireita. Osa sairastaa molempia, kun taas osalla oireet ovat rajoittuneet joko iho- tai niveloireisiin.

Miten tunnistat iho- tai nivelpsoriaasin?

Ihopsoriaasia voi esiintyä kaikilla ihoalueilla ja kynsissä. Tyypillisiä ihottuman paikkoja ovat esim. polvet, kyynärpäät, rystysalueet ja hiuspohja. Usein psoriaasissa nähdään punoittavia, hilseileviä ja kohtalaisen tarkkarajaisia läiskiä, jotka voivat olla kooltaan pienistä pisaroista laajoihin ihottuma-alueisiin. Psoriaasiin voi liittyä ihon kutinaa ja arkuutta.

Psoriaasia voi esiintyä myös taivealueiden psoriaasina esimerkiksi kainaloissa, nivusissa ja pakaravaossa, jolloin läiskät ovat yleensä hilseettömiä. Psoriaasille on tyypillistä, että sitä voi ilmestyä ihon vauriokohtiin.

Toiseen yleiseen ihottumaan, atooppiseen ekseemaan, verrattuna psoriaasiläiskät ovat yleensä tarkkarajaisempia, tummemman punaisia ja hilseilevämpiä. Atooppisessa ekseemassa ihottumaläiskät ovat yleensä hennompia ja epätarkkarajaisempia. Atooppisen ekseeman tyypillisiä ilmenemisalueita ovat esim. kyynärtaipeet, polvitaipeet, kasvot ja kaula, kun taas psoriaasi ilmenee kyynärpäissä, polvissa ja hiuspohjassa ja vain harvoin kasvoilla.

Nivelpsoriaasin oireita ovat esimerkiksi:

  • sormien tai varpaiden arkuus, aamujäykkyys tai turvotus
  • aamuöisin herättävä tulehduksellinen selkäkipu tai
  • jänteiden kiinnittymiskohtien tulehtuminen.

Mistä psoriaasi johtuu ja mikä sen voi laukaista?

Psoriaasi voi ilmaantua missä iässä tahansa. Psoriaasia esiintyy usein suvuittain ja useita psoriaasille altistavia geenejä on tunnistettu. Tunnetuin laukaiseva tekijä pisarapsoriaasille, eli pienille pistemäisille psoriläiskille, on nielun streptokokki-infektio. Myös muut infektiot saattavat laukaista tai pahentaa psoriaasia.

Psoriaasin ilmaantumisen riskiä lisääviä ja sen oireita pahentavia tekijöitä ovat stressi, masennus, tupakointi, ylipaino ja runsas alkoholin käyttö.

Ihopsoriaasia sairastavalle riskiä sairastua nivelpsoriaasiin suurentavat ihottuman laaja-alaisuus, ylipaino sekä kynsipsoriaasi. Riskiä sairastua nivelpsoriaasiin pahentaa se, jos tautia esiintyy lähisuvussa.

Kuinka yleistä psoriaasi on? Tarttuuko se?

Ihopsoriaasia sairastaa Euroopassa 1,5-3 % väestöstä. Heistä noin 5 %:lle kehittyy vuosien saatossa myös nivelpsoriaasi. Psoriaasi ei ole tarttuva sairaus.

Voiko psoriaasista parantua?

Psoriaasi on krooninen sairaus, josta ei voi parantua. Hoitojen avulla psoriaasi voidaan kuitenkin parhaimmillaan saada lähes oireettomaksi.

Miten psoriaasia hoidetaan?

  • Lievään psoriaasiin auttaa itsehoito perusvoiteilla
  • Lievään ja keskivaikeaan psoriaasiin yleislääkäri voi määrätä lääkevoiteita ja valohoitoa perusvoiteiden lisäksi
  • Vaikean psoriaasin hoitoon ihotautilääkäri voi määrätä valohoitoa, lääkehoitoa (tabletit) tai pistoshoitoa

Elintavat vaikuttavat merkittävästi psoriaasin hoidon yhteydessä

Elintavoilla on vaikutusta. Tulehdukset, stressi, masennus, ylipaino, tupakointi ja runsas alkoholin käyttö pahentavat ihottuman oireita.

Terveet elintavat ovat tärkeä osa sekä ihon että kokonaisterveyden hoitoa, sillä psoriaasi lisää useiden liitännäissairauksien riskiä. Vaikeaa ihopsoriaasia ja nivelpsoriaasia sairastavilla esiintyy muuta väestöä useammin sydän- ja verisuonitauteja, sydän- ja aivoinfarkteja sekä niiden vaaratekijöitä, kuten:

  • ylipainoa
  • verenpainetautia
  • aikuisiän diabetesta
  • rasvamaksaa
  • veren suurentuneita rasva-arvoja
  • tupakointia ja
  • alkoholin liikakäyttöä.

Sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi onkin erittäin tärkeää, että psoriaasia sairastava pystyisi välttämään niille altistavia tekijöitä. Jos alla olevat kysymykset mietityttävät, voit saada lisätietoa ja tukea alla olevia linkkejä klikkaamalla.

Onko alkoholinkäyttösi kohtuullista?

Tarvitsetko tukea tupakoinnin lopettamiseen?

Voiko psoriaasin oireilla olla vaikutusta mielialaan, elämänlaatuun tai työkykyyn?

Ihopsoriaasin oireet voivat vaikuttaa myös mielialaan ja elämänlaatuun. Ole rohkeasti yhteydessä terveydenhuollon yksikköön, jos koet mielialasi huonoksi. Jos alla olevat kysymykset mietityttävät, voit saada lisätietoa ja tukea alla olevia linkkejä klikkaamalla.

Oletko huomannut, että psoriaasi vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi harrastuksiisi, sosiaaliseen elämääsi tai unenlaatuusi? Oletko joutunut olemaan poissa työstäsi ihottuman takia?

Milloin sinun on syytä olla yhteydessä lääkäriin?

Ota yhteyttä terveydenhuoltoon, jos:

  • perusvoiteet eivät rauhoita ihottumaa riittävästi
  • oireet vaikuttavat mielialaasi tai elämänlaatuusi, esim. harrastuksiisi, sosiaaliseen elämään tai unenlaatuusi
  • sinulla herää epäilys liitännäissairauksista
  • koet jotain alla olevista nivelpsoriaasin oireista:
    • Nivelen punoitus, turvotus, kipu, arkuus ja aamujäykkyys
    • Aamuyöstä herättävä selkäkipu, joka helpottuu liikkumisella ja pahentuu levossa
    • Sormen tai varpaan turpoaminen makkaramaiseksi
    • Akillesjänteen kiinnityskohdan tai jalkapohjan kalvojänteen tulehdus

Minne voit hakeutua hoitoon?

Ole yhteydessä omaan terveysasemaasi, työterveyshoitajaasi tai yksityiseen lääkäriasemaan.

Lisätietoja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *